Mun Ystävänpäivä alko sillä, että mentiin mun hyvän ystävän kanssa kävelelly ja hengailemaan kauniiseen luontoon Haukanniemeen. Siellä vierähtikin sellanen 1,5h.
Istuimme (sytyttämättömän) nuotion äärellä ja jaoimme kuulumisia. Sen jälkeen jatkoimme vielä matkaa.
Tämä valinta sen takia, kun mun kunto on taas huonontunut ja en pysty liikkumaan kuin luonnossa poissa altisteista (pakokaasuista ja ihmisistä). Oireilin jonkin verran hajuista, joita ystävästänikin lähti, mutta pystyin kuitenkin ulkona pienen etäisyyden päässä olemaan.
Oli kiva pitkästä aikaa taas nähdä, kun viimeksi näimme tuossa syksyllä.💓
Myöhemmin lähdin mun lähellä asuvan vanhan rouvan kanssa uudestaan Haukanniemeen kävelemään, jonka kanssa olen ystävystynyt näiden sairauksien myötä. Hän on myös monikemikaaliyliherkkä, homesairas ja sähköyliherkkä. Hän oli ostanut meille molemmille maistiaiseksi uudet Fazerin kookossuklaapatukat, joista olin aikaisempana päivänä lenkillä puhunut, NAM! 😋, (vaikka jälkeenpäin tulikin huono-olo), jotka yhdessä nautimme samaisessa niemenkärjessä, jossa aikaisemmin olin aamupäivästä ystäväni kanssa. Tätä ennen kuitenkin olin koittanut sopia toisen hyvän ystäväni kanssa, josko he voisivat miehensä kanssa käydä puolestani kaupassa, kun kaappini ammottivat tyhjyyttään, koska en itse nyt kykene menemään kauppaan. Otin puhelimen poikkeuksellisesti mukaan, kun odotin vastausta. Laitoin sen kuitenkin kiinni, kun tämä ystäväni ei kestä älypuhelimia ja 3G- nettiä. Avasin kuitenkin puhelimeni myöhemmin ja hän meni siksi aikaa kauemmaksi. Ystäväni olikin vastannut minulle ja olikin jo kaupassa. Hädissäni soitin hänelle, että vieläkö kerkiää kerätä minullekin ostoksia. Rustasin sitten näpit jäässä viestiä ulkona ja he odottelivat kaupassa. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin. Sain ostokseni ja kerkesin sitä ennen kotiin.
Millainen sun Ystävänpäivä oli? Vietitkö sen ystävän/ystävien, perheen vai kumppanin kanssa? Mitä mieltä te olette ulkona treffailusta? Kommentoi ihmeessä, niin luen mielelläni teidän päivistä! :)
PÄIVÄN MOKA:
Mulla tipahti juuri pyykinpesukoneesta tullut puhdas sukka vessanpönttöön. Mitä tästä opimme? Älä pidä vessanpöntön kantta auki, kun levität pyykkejä.
SEURAA MUA MYÖS SOMESSA 😊
FACEBOOK: https://www.facebook.com/piitsuuu/
INSTAGRAM: https://www.instagram.com/piitsuuu/
SNAPCHAT: piitsuuu
Ei kommentteja